Rajallista paperia ja vapaita bittejä

Kirjojen myynti Suomessa ylsi usean vuoden laskun jälkeen hienoiseen nousuun vuonna 2015. Silti suomalaisten kiinnostus erityisesti tietokirjoja kohtaan on heikentynyt jo pitkään. Myös viime vuonna tietokirjojen myynnin lasku jatkui, vaikka esimerkiksi aikuisten väritys- ja letityskirjojen suosio sekä pari urheilijan elämäkertaa tilastoja kaunistavatkin. Kahdenkymmenen myydyimmän tietoteoksen joukosta saa tiedettä ja historiaa etsiä. Jos unohdetaan urheilijoiden ja muusikoiden elämäkerrat, niin ainoita Kirjakauppaliiton julkaisemalla listalla vierailleita historiateoksia olivat Anthony Beevorin Ardennit 1944 sekä Mirkka Lappalaisen Pohjolan leijona – Kustaa II Aadolfin Suomi. Hyvä niin, mutta ajat eivät ole entisensä.

Historia oli Suomessa pitkään yksi tietokirjallisuuden kuningaslajeista; toki yleensä sen kärkenä ovat olleet sota- ja henkilöhistoria. Mutta usein myös Suomen ja maailmanhistoriaa laajemmin käsitelleet teokset ovat olleet ostetuimpien historiateosten joukossa. Historiateoksia lukevat yhä ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita paitsi nykyisestä maailmanmenosta, myös siitä, miten nykyhetkeen on päädytty ja mitä eteemme ehkä aukeaa. Ihmisyhteisöjä ja yksilöitä kohdanneet traumaattiset kokemukset, kuten sodat ja katastrofit, murrokset ja mullistukset ovat erityisiä menneisyyden kiinnekohtia, joista halutaan tietää enemmän ja yksityiskohtaisemmin. Mutta myös oman identiteetin rakentaminen on hyvä syy tarttua menneiden aikojen ihmisistä kertoviin ja tutkittua tietoa sisältäviin teoksiin.

Suomenkielisen ja käännetyn tieteellisen kirjallisuuden kustantaminen on toistaiseksi pitänyt pintansa vaikka painosmäärät pienenevät kuin pyy maailmanlopun edellä ja vaikka fokus on monissa kustantamoissa siirtynyt populaareihin tietokirjoihin. Toistaiseksi ammattimaisen historiantutkimuksen tuottamalla tiedolla on ollut se etulyöntiasema moneen muuhun tieteenalaan nähden, että tuloksia on voitu pukea helposti seurattavissa olevan kertomuksen tai muun kronologisen esityksen muotoon. Monet historioitsijat osaavat hyvin myös virtaviivaistaa tieteen vaikeaselkoisia teoreettisia käsitteitä ja pohdintoja.

Miltä sitten näyttää tulevaisuus? Toisaalta voidaan ajatella positiivisesti, että tieteellinen tieto löytää yhä ei-ammatillisessa mielessä kiinnostuneet lukijansa, kunhan tutkija osaa kirjoittaa ja puristaa sanottavansa nykyisiin median käyttötapoihin soveltuvaan muotoon. Tämä edellyttää tutkijoilta entistä parempaa kykyä kirjoittaa yleistajuisesti sekä taitoa tiivistää tuloksiaan ja näkemyksiään. Toisaalta ilmeisenä riskinä on se, että tutkijat joutuvat yhä ankarammin kilpailemaan paitsi julkaisusopimuksista, myös yleisön huomiosta raflaavilla ylisanoilla ja yksioikoisilla kärjistyksillä. Toki reipas popularisointi voi myös nostaa tärkeimmät asiat laajempaan keskusteluun.

Suomalaiset pienet tiedekustantamot ja tieteelliset seurat ovat tulevaisuudessa ehkä vielä nykyistäkin tärkeämmässä roolissa historiantutkimuksen tuottaman tiedon popularisoinnissa. Kautta linjan laskeneet paino- ja muut tuotantokustannukset antavat olettaa, että muutos toisi kustannusalalle uusiakin toimijoita, kuten tapahtui 1980- ja 1990-luvuilla. Tällaista ei ole ainakaan suuressa mitassa tapahtunut 2010-luvulla. Suomen lukuisilla historiallisilla seuroilla on edelleen hyvät mahdollisuudet valaista sellaisia historiantutkimuksen alueita, jotka suurten kustantamoiden bisneslogiikalla tarkasteltuna jäävät helposti katveeseen. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi paikallishistorialliset teemat, monet Suomen ja sen lähialueiden historiaan liittyvät aiheet sekä historiantutkimuksen metodologinen ja teoreettinen kansainvälinen keskustelu.

Turun historiallisen yhdistyksen julkaisusarjat Turun Historiallinen Arkisto ja Historia mirabilis ovat osoittautuneet aikaa ja muutosta kestäviksi konsepteiksi. Niiden kautta julkaisemme myös tulevaisuudessa sekä Turun ja lähialueen paikallishistoriaan liittyviä vertaisarvioituja tutkimuksia ja yleistajuisia teoksia että laajemmin historiantutkimuksen nykyvirtauksia esitteleviä teoksia.

Oma kysymyksensä on tieteellisille seuroille esitetty vaatimus teosten vapaasta jakelusta eli open access-julkaisusta. On ymmärrettävää, että varsinkin yhteiskunnan varoilla tuetut tieteelliset julkaisusarjat halutaan printtimediaa laajempaan jakeluun, mikä nykytekniikalla onkin helppo toteuttaa. Open access tuo mukanaan silti lisätyötä sekä kustannuksia esimerkiksi kuvien julkaisuoikeuksien osalta. Kuvien, joihin ei alunperin ole hankittu kirjaa laajempia oikeuksia, julkaisu verkossa voi olla pienelle kustantajalle liian hankalaa tai kallista. Avoin julkaisu vaatii lisäksi tekijöiden suostumuksen ja kustannussopimusten päivitystä.

Parhaimmillaan avoin julkaisu kuitenkin edistää tiedon saatavuutta ja käyttöä sekä kasvattaa painetun teoksen kysyntää. Tämä tulee nähtäväksi alkaneena vuonna Turun Historiallisen Yhdistyksenkin osalta, sillä julkaisemme Historia mirabilis -sarjan 11 ensimmäistä teosta digitaalisesti yhdistyksen verkkosivulla. Osa sarjan alkupään teoksista on myyty loppuun jo vuosia sitten. Avoin julkaisu onkin yksi keino jatkaa teosten elinkaarta ja parantaa niiden sisältämän tiedon käytettävyyttä pienenevien painosmäärien aikana.

Paperia vai bittejä? Molempi parempi.

Kategoria(t): Puheenjohtajan palsta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *