Yhdistyksen kevätretki Raumalle ja Sammallahdenmäelle 20. 5. 2017

Yhdistyksen kevätretki suuntautuu Rauman seudulle lauantaina 20.5.2017. Tutustumme erityisesti merelliseen Raumaan, Suomen kolmanneksi vanhimpaan kaupunkiin, joka täyttää tänä vuonna 575 vuotta. Rauma sai kaupunkioikeudet 17.4.1442. Kauppapurjehdus on vaikuttanut merkittävästi kaupungin kehitykseen, jopa ”giälenkin” syntyyn. Rauman ulkopuolella oleva tutustumiskohde on Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue. Vanha Rauma valittiin UNESCO:n maailmanperintöluetteloon vuonna 1991 ja Sammallahdenmäki vuonna 1999.

Retken ohjelma
Klo 8.30 Lähtö Turun yliopiston historia-aineiden talon Historicumin vierestä Kaivokatu 12. Klo 10.00 Vanha Raatihuone. Tutustuminen juhlanäyttelyyn Rauman varhaisista vuosisadoista. Oppaana Suvianna Seppälä. Raatihuoneen alakerrassa pitsinäyttely. Klo 11.30 Lounas ravintolassa Wanhan Rauman kellari. Lounas sisältää vihersalaatin, pääruuan ja kahvin.
Klo 12.45 ”Tramppausrunda Vanhas Raumas”, kävelykierros oppaan kanssa Vanhan Rauman alueella. Kohteina mm. Rauman Pyhän Ristin kirkko, Merimiehen kotimuseo Kirsti ja Marela – laivanvarustajan koti. (Vaihtoehto: Jos ei halua kävellä kierrosta, voi tutustua omatoimisesti esim. Taidemuseoon tai johonkin em. museoista.) Klo 14.45 Rauman merimuseo. Klo 16.00 Iltapäiväkahvi Klo 16.50 Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue, johon tutustutaan kävellen (noin kilometrin metsäpolku, hyvät kävelykengät tarpeen, vaihtoehtoina lyhyt ja pitkä kierros). Oppaana Ulla Antola. Klo 18.00 Lähtö kohti Turkua.
Klo 19.30 Arvioitu paluuaika Turkuun.
Retken hintaan sisältyvät
– bussimatkat Turku – Rauma – Turku Linjaliikenne Nyholm Oy:n bussilla
– opastukset ja sisäänpääsyt
– alku- ja pääruoan sekä kahvin sisältävä lounas
– iltapäiväkahvi
Hinta ja maksaminen
Retken hinta on yhdistyksen jäseniltä 65 euroa ja muilta 75 euroa.
Retki toteutuu, kun lähtijöitä on vähintään 25.
Retki on maksettava yhdistyksen tilille: FI93 1652 3000 0060 42, viitenumero 25014, perjantaihin 12.5. mennessä.
Ilmoittautuminen
Retkelle ilmoittaudutaan Markku Liuskarille sähköpostiosoitteeseen: markku.liuskari@turku.fi tai puhelimitse: 040 – 828 5272 (iltaisin) viimeistään tiistaina 2.5.
Ilmoittautuessasi kerro nimesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi, onko sinulla museokortti (kelpaa Rauman museoihin) sekä mahdolliset ruoka-aineallergiasi ja erityisruokavaliosi.

Kerro myös, jos et osallistu Vanhan Rauman kävelykierrokselle.
Tervetuloa mukaan yhdistyksen kevätretkelle!
Terveisin THY:n matkatoimikunta:
Petri Kähkönen Markku Liuskari

Kategoria(t): Matkat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *