Turun Historiallisen Yhdistyksen ja turun kaupungin pääkirjaston yhteistyössä järjestämän Historia nyt! -sarjan luennot jatkuvat jälleen. Syksyn luennot aloittaa Panu Savolainen 1700-luvun Turun julkista ja yksityistä tilaa käsittelevällä luennollaan, joka pohjautuu hänen keväällä julkaistuun väitöskirjaansa.
lämpimästi Tervetuloa seuraamaan luentoja ja keskustelemaan Turun kaupunginkirjaston Studioon keskiviikkoisin klo 18-19!
6.9. Teksteistä rakennettu kaupunki. Julkinen ja yksityinen tila Turussa 1740-1810
Julkisen ja yksityisen rajapinta kaupunkitilassa on jatkuva julkisen keskustelun aihe. Vaikka käsitteet julkinen ja yksityinen juontuvat antiikista, niiden tilallisten merkitysten juuria on tutkittu vähän. Suunnilleen Turun kokoisissa kaupungeissa asui 1700-luvulla valtaosa Euroopan kaupungistuneesta väestöstä. Julkista ja yksityistä tilaa koskeva tutkimus on kuitenkin keskittynyt aikakauden suurkaupunkeihin, ja keskikokoisten kaupunkien tutkimus on jäänyt vähemmälle. Turkulaisista teksteistä hahmottuu 1700-luvun tilakäsitysten moninaisuus, joka poikkeaa modernista julkisen ja yksityisen tilan kahtiajaosta. Esitelmä avaa uusia näkökulmia sekä vuoden 1827 suurpaloa edeltäneeseen Turkuun että yleisemmin aikakauden Euroopan keskikokoisiin kaupunkiyhteisöihin.
Turun yliopiston Suomen historian oppiaineessa työskentelevä FT Panu Savolainen tutkii valon kokemushistoriaa 1800-luvulla. Hän toimii post doc -tutkijana Turun kaupunkitutkimusohjelman rahoituksella .
Esitelmä perustuu Savolaisen väitöskirjaan Teksteistä rakennettu kaupunki. Julkinen ja yksityinen tila turkulaisessa kielenkäytössä ja arkielämässä (2017).
HUOM! Kirjojen ja julkaisujen tilaukset kannattaa lähettää osoitteeseen: info@thy.fi. Kommentit ovat julkisia joten niihin ei kannata sisällyttää osoitetietoja tai muita yhteystietoja.