Tervehdys kaikille jäsenille sekä muille yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneille! Syksyllä 2018 yhdistys sai uuden johtokunnan, jonka kokoonpano löytyy näiltä kotisivuilta. Turun Historiallisessa Yhdistyksessä on ollut tapana luotsata toimintaa vuorovedoin, mikä tarkoittaa puheenjohtajuuden ja sihteerin vaihtumista aina kahden vuoden välein. Puheenjohtajana toimii nyt FT Heli Rantala ja sihteerinä FM Elina Karvo kulttuurihistorian oppiaineesta. Haluamme kiittää koko edellistä johtokuntaa ja erityisesti puheenjohtajan toimesta väistynyttä Suvianna Seppälää kaikesta yhdistyksen hyväksi tehdystä työstä. Nyt on meidän vuoromme ottaa vastuu tämän aktiivisen yhdistyksen toiminnasta. Pyrimme olemaan luottamuksen arvoisia!
Uudelle puheenjohtajalle kyseessä on paluu yhdistyksen johtokuntaan, sillä vuosina 2011–2012 allekirjoittaneella oli ilo ja kunnia toimia yhdistyksen sihteerinä. Myös nuo vuodet olivat aktiivista aikaa yhdistyksessä, ja on mukava huomata, että tuolloin aloitettu Historia nyt- esitelmien sarja on muodostunut jo perinteeksi yhdistyksessä. Tänäkin vuonna on luvassa monenmoista julkaisua ja toimintaa, jäsenkirjaa- ja lehteä, matkoja sekä esitelmiä, joista tiedotetaan vielä tarkemmin näillä verkkosivuilla sekä myös Facebookissa. Pysykää siis kuulolla!
HUOM! Kirjojen ja julkaisujen tilaukset kannattaa lähettää osoitteeseen: info@thy.fi. Kommentit ovat julkisia joten niihin ei kannata sisällyttää osoitetietoja tai muita yhteystietoja.